Metsästysreissu Inariin
Metsästysreissu Inariin
Lintukuvauksen ja kalastuksen lisäksi olen myöskin kiinnostunut metsästyksestä. "Harmi vaan", että valokuvaus vie oikeastaan kaiken ajan, joten en ole ehtinyt metsälle ollenkaan.
Suoritin metsästäjäntutkinnon viime vuonna ja lähdimmekin työporukan kanssa Inariin metsästämään, kohteena metsäkanalinnut. Paikkana oli upea Inari Onnela Wilderness Services, mitä voin todella suositella. Isäntä, Pete, pitää kyllä huolen vieraistaan.
Tämä reissu oli itselleni ensimmäinen metsästysreissuni koskaan ja mikäpäs sen parempi aloitus, kuin päästä metsäkanalinnustamaan Lappiin - Huikeaa! Ei muuta, kuin Inarille!
Kohti erämaata
Kohteessa luvat ja porukat jaettiin ja omalle lupapäivälleni lähti oppaaksi Pete suomenpystykorvansa, Ellin, kanssa. Sitten vain moottoriveneeseen koko porukka ja kokka kohti kohdetta.
Olen aikaisemminkin lapsena käynyt Inarilla ja esimerkiksi nukkunut Moossinaselällä myrskyssä veneenlattialla. Inarinjärvi on Suomen upeimpia paikkoja ja sen vesi on peilikirkasta.
Joka kerta siellä liikkuessani minulle tulee valtavan rauhallinen olo - Myrskyssäkin. Sellaista rauhaa on vaikea löytää mistään muualta. Katselin veneessä ohitse virtaavia maisemia ja mietin mielessäni, että ei ole niin väliksikään, vaikkei saalista tulisikaan. Tämä riittää.
Saavuttuamme maihin, lähtikin Elli oikeastaan heti työhönsä tarmokkaasti. Elli oli kyllä väsymätön linnustaja ja mikä haukku! Se kuului varmasti Tsarmitunturin maastossa jokaiselle siellä liikkuneelle ja minut se haukku johdattaisi pian ensimmäiseen riistalaukaukseeni.
Jännitys tiivistyy
Lähdimme Peten opastuksella katsomaan, mistä haukussa on kyse. Kävelimme erämaassa noin kymmenisen kilometriä Ellin haukulle. Paikalle tultuamme oli puunlatvassa koppelo, jota koitin kiväärillä.
Tämä laukaus meni ohi ja lintu tiessään. Elli kuitenkin äkkäsi uuden koppelon toisaalla ja tänne saatiinkin sitten uusi tilanne.
Tällä kertaa koppelo oli asettunut jonkan laidalla olevan männyn latvaan, n. 25 metrin päähän. Elli väsymättä haukkui puun alla, lähdimme haukun säestämänä Peten kanssa kiipeämään puun vastapäistä rinnettä ylöspäin.
Pääsimme kiipeämään puun vastapäätä niin, että lintu oli oikeastaan melkolailla samalla korkeudella meitä jo.
Pete antoi käsiini Guerinin ja viimehetken vinkit. Ei muuta, kuin lintuhan tippui sieltä ilman mitään ihmeitä. Tästä hetkestä en itse tämän jälkeen muuta oikein muista, sillä adrenaliini oli niin suuri ja riemu ensimmäisestä saaliistani myöskin.
Kävelimme tämän jälkeen tapaamispaikkaan, jonka jälkeen Pete lähti opastamaan työkaverilleni samaa hommaa.
Suopursut
Jäin itsekseni erämaahan ja istuuduin mättäälle. Avasin ihan tätä varten mukaanotetun taskumatin ja otin pienet kaatotujut. Katsoin minut syleilyynsä ottanutta sammalta, ohi lentävää piekanaa ja vedin keuhkot täyteen suopursujen kyllästämää ilmaa.
Ja aina, kun haistan suopursuja, tulee tämä hetki mieleeni.
En tiedä, kuinka kauan muut olivat poissa, sillä ei juuri ollut mitään merkitystä. Lähdimme lopulta takaisin mökkiä kohti. Myöskin muille tuli mukavia osumia reissulta ja varmastikin jokaiselle mieleenpainuvia hetkiä.
Toki saaliit syötiin erittäin maistuvina Peten kokkaamina riistaruokina ja kiitokset vain kokille. Kyllä maistui joka iikalle.
Lopuksi
Metsästyksessä ja valokuvauksessa on hyvin paljon samoja elementtejä.
Metsästyksen- kuten minkä tahansa, mitä ihminen tekee ja harrastaa, voi tehdä eettisesti ja luontoa kunnioittaen tai sitten vetää perse edellä puuhun.
Tästä jälkimmäisestä on lukuisia esimerkkejä myös kalastusmaailmasta ja mitä siitä seuraa, kun kalastetaan välittämättä kalakannan voinnista ja harvennetaan kantoja ajattelematta kyseisen kalalajin tulevaisuutta.
Itselleni on ensisijaisesti tärkeämpää jonkin lajin säilyminen, kuin se, voinko metsästää tai kalastaa. Luonto ei ole ehtymätön sanko, josta ammentaa, vaan silläkin on rajansa ja niitä rajoja on ihminen koetellut ja ylittänyt todella pitkään.
Ja mikä on irvokkainta, on se, että jos metsästäjät, luontokuvaajat tai kalastajat tekevät näin. Eli he, jotka luonnosta hyötyvät ensikädessä. Ei voi olla niin, että luonnosta otetaan, mutta mitään ei anneta.
Sitten mieleesi ehkä tulee, että mitä minä, tämän jutun kirjoittaja, annan luonnolle? Tämä blogi on eräs tapa herätellä ihmisiä siihen, mitä luonnosta löytyy ja mitä siellä kuuluisi olla. Herätellä ihmisiä siihen, mitä tapahtuu, kun metsät ovat pelkkää talousmetsää sen luonnontilaisen metsän sijaan, missä melkeinpä kaikki tämän blogin eläimet on kuvattu.
Omilla ekologisilla valinnoillani autan luontoa; Minulla ei ole autoa, lemmikkejä ja lentelen todella harvakseltaan.
Puhumalla asioista ja olemalla avoin, autan myös luontoa. Ja ehkäpä joku muukin heräisi näihin asioihin. En halua kuitenkaan puuttua muiden elintapoihin, sillä tälläisellä saa vain toisen kääntämään selän ja vahvistamaan suojamuurejaan. Sen sijaan keskityn siihen, miten itse elän elämääni.
Tuntuu myös, että keskustelu tämän aiheen tiimoilta on melkoisen polarisoitunutta; Joko olet kettutyttö tai sitten olet kiduttaja - Siihen väliin ei tunnu nykyisessä some-huutelussa mahtuvan mitään ja se on aika sääli - Kaikille. Myös luonnolle.